Hyvä tietää
Matkapakettiehdot
Suosittelemme tutustumaan valmismatkaehtoihin, kun valmismatkasi kestää yli vuorokauden. Nämä löytyvät Kuluttaja- ja Kilpailuviraston sivuilta.
Uudet Matkapakettiehdot astuivat voimaan 1.7.2018 ja sitä sovelletaan kaikkiin uusiin, 1.7.2018 tilattaviin matkapaketteihin. Ennen 1.7.2018 tilattuihin matkapaketteihin sovelletaan vielä vanhaa valmismatkalakia. Alla linkit Kuluttaja- ja Kilpailuviraston sivuilta löytyviin ehtoihin:
Näiden yleisten valmismatkaehtojen lisäksi matkanjärjestäjä saattaa asettaa matkoja koskevia erityisehtoja. Ne voivat koskea esimerkiksi matkan muutos- ja peruutusoikeutta sekä niistä perittäviä kuluja. Kerromme matkan mahdollisista lisäehdoista viimeistään matkan vahvistamisen yhteydessä.
Jos sopimuksessa valmismatkasta syntyy erimielisyyksiä asiakkaan ja matkanjärjestäjän välillä, eikä niitä saada ratkaistua neuvotteluilla osapuolten välillä, voi kuluttaja viedä asian Kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. Ensin kuluttajan on kuitenkin oltava yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan.
Palveluhinnasto
alk. 1.4.2025
Toimistomaksu 18,-/varaus lisätään kaikkiin varauksiin. Alla muut veloitettavat palvelumaksut.
| Lentoliput | |
| Kotimaa | 30€/hlö |
| Skandinavia & Baltia | 35€/hlö |
| Eurooppa | 50€/hlö |
| Muu maailma | 70€/hlö |
| Lentoyhtiöt, joilla vain nettivarausjärjestelmä | 40€/hlö |
| Lipunmuutos (+ lentoyhtiön veloittamat kulut) | 40€/hlö |
| Lentojen lisäpalvelut | |
| Istumapaikan tai lentoruuan varaus (+ palvelun hinta) | 10€/ hlö |
| Muut lisäpalvelut (esim. lemmikkieläimet, yksin matkustavat lapset, instrumentit, aseet) | 40€/hlö |
| Viisumit/turistikortit (matkan oston yhteydessä) | |
| Viisumin hankinta (+toimituskulut sekä konsulaatin perimät muut kulut) | 25€/ hlö |
| Australian elektroninen viisumi | 20€/ hlö |
| ESTA(USA) ja ETA(Kanada) | 20€/ hlö |
| Viisumin/turistikortin hankinta ilman matkavarausta, lisämaksu | 15€/viisumi |
| Muut palvelumaksut | |
| Matkavaraukset matkanjärjestäjälle, jonka kanssa ei jälleenmyyntisopimusta (esim. Aurinkomatkat) | 35/25€/hlö |
| VR:n kotimaan junaliput | 1,50€/lippu |
| Ulkomaan junaliput | 30€/varaus |
| Liput konsertti- ja urheilutapahtumiin | 30€/varaus |
| Muut lisäpalvelut (esim. retket, pääsyliput, ravintola- ja ohjelmavaraukset, autonvuokraukset, hotellivaraukset, green fee-varaukset) | 30€/varaus |
| Varauksen muutos-/peruutus-/takaisinmaksukulut (lisäksi matkanjärjestäjän veloittamat kulut) | 15€/varaus |
| Kirjallinen matkasuunnitelma, hintalaskelma, tarjous (hyvitetään matkavarauksen yhteydessä) | 30€ |
| Kirjalliset todistukset (esim. vakuutusyhtiölle matkasta, lippukopiot esim. lentoyhtiöiden mailienkeruuohjelmia varten, ylimääräiset kuitit jne. | 10€ |
| Postituskulut | |
| Postitus kotimaahan (lisäksi mahdolliset pika-, kirjaus- ja postiennakkomaksut Postin hinnaston mukaan) | 5€/kirje |
| Laskutuslisä paperilaskusta | 10€ /lasku |
| Laskutus ulkomaille | 10€ /lasku |
| Ryhmän laskutus, jos useammalla kuin yhdellä laskulla | 10€/lasku |
| Laskutus ja käteinen käyvät meillä maksutapoina; ei luottokortit. |
Toimisto- ja palvelumaksuja ei palauteta jo maksetun matkan peruuntuessa tai muuttuessa!
- Laiva-, seura-, messu-, ym. matkapakettien ja valmismatkojen varauksissa, peruutuksissa ja muutoksissa noudatamme matkajärjestäjän matka- ja peruutusehtoja.
- Peruutustapauksissa pidätämme lisäksi palvelun tuottajan pidättämät peruutusmaksut.
- Varausten muutoksista pidätämme palvelun tuottajan perimät todelliset muutoskulut.
- Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Hinnat sisältävät arvonlisäveron tuotteen verokannan mukaan.
- Matkaikkuna Oy/Matkahaukka veloittaa lisäksi toimittajien (ketjut, konsulaatti, kuljetusyhtiöt, matkanjärjestäjät) perimät palvelumaksut.
- Ryhmille alkaen 10 henkilöä teemme tarjouksen erikseen.
Tietosuojaseloste
EU:n uudet tietosuoja-asetukset astuivat voimaan 25.05.2018 ja tämä korvasi vanhan Henkilötietolain. Useat periaatteet säilyvät ennallaan, mutta uudessa asetuksessa asetetaan yrityksille korkeammat vaatimukset ja korostaa oikeuksia, joita asiakkaalla on. Uusi asetus takaa kuluttajalle laajemmat oikeudet ja määrittää millä lailla yritysten tulee noudattaa uusia määräyksiä. Sinulla on mm. oikeus pyytää tietoja henkilötietojesi käsittelystä ja oikeus kieltäytyä vastaanottamasta meiltä suoramarkkinointia ottamalla meihin yhteyttä.
Matkaikkuna Oy:n tietosuojaperiaatteet ovat asetuksen mukaiset: valvomme tietoturvaamme ja päivitämme periaatteitamme tarpeen mukaan. Lisätietoja löytyy tietosuojailmoituksestamme, johon pääset tästä:
Matkaikkuna Oy/Matkahaukka Karjaa Tietosuojaseloste
Keräämme vain matkaan ja sen järjestelyihin liittyviä tietoja ja tallennamme ne huolellisesti. Eteenpäin yhteistyökumppaneillemme lähetämme vain matkajärjestelyiden onnistumiseen tarvittavia tietoja. Koska toimintamme kattaa koko maailman, lähtee tietoja myös EU- ja ETA – maiden ulkopuolelle. Meillä on luotettavat yhteistyökumppanit, joiden uskomme voivan huolehtia omasta tietoturvastaan yhtä vastuullisesti kuin me.
Tietosuojaa ja henkilötietojen käsittelyä valvoo tietosuojavaltuutettu, joka myös antaa yleistä ohjausta ja neuvontaa. Lisätietoja valtuutetun toiminnasta ja tehtävistä saatavilla Tietosuojavaltuutetun toimiston internet-sivuilla:
Tietosuojavaltuutetun toimiston sivu
Vastaamme mielellämme tietosuojaan tai teistä tallennettuihin tietoihin liittyviin kysymyksiin. Varmistuaksemme henkilöllisyydestä, kysymme tarvittaessa muitakin yksilöintitietoja kuin nimen. Kirjallisesti luovutamme tietoja vain henkilökohtaisesti.